memento mori

Rescue diver-sertifikaatti plakkarissa. Oli tavallaan hieman hämmentävä kurssi vaikka kaiken opinkin. Kirjalliset materiaalit otin suomeksi, kouluttajan kanssa puhuinme pelkästään espanjaa. Aikaisemmat sukelluskurssit olen opiskellut englanniksi. Melkoinen kielten sekamelska päässä. No, opinpahan sukellustermistön kaikilla kolmella.

Tänään aloitin divemaster-kurssin. Sen suoritettuani hyppään amatöörisarjasta ammattilaistason alimmalle portaalle, eli käytännössä sukellusoppaaksi. Voin alkaa elämään sukelluspummina ympäri maailman!

Kurssille päästäkseen on suoritettava 5 erilaista testiä. Eniten jännitti 400 metrin uinti ilman varusteita, siispä aloitimme suorittamisen siitä. Alle 12 minuutin suorituksesta saa 1 pisteen, mikä on vähimmäisvaatimus. Alle 8 minuutin suorituksesta saa maksimin eli 5 pistettä. En meinannut saada edellisenä yönä unta kun stressasin uintia niin paljon. Tässä reissun aikana en ole oikeastaan urheillut enkä ainakaan laihtunut.. Elättelin toiveita 12 minuutin alituksesta.

Aamulla kello 6 tapasimme rannalla. Paita pois, saa suorittaa. Aluksi kauhoin aivan liian lujaa, 100 metrin kohdalla piti vaihtaa hetkeksi selkäuintiin ja tasailla hengitystä. 200 metrin jälkeen oli vahva tunne että tänään ei onnistu. 300 metrin jälkeen jo vähän löysäilin ja mietin että treenaan kuukauden joka päivä niin saatan läpäistä testin. Sitten alkoi kurssikaveri kannustaa rannalta, nyt kunnon loppukiri! Onneksi kannusti, aika oli 7.47. En meinaa vieläkään uskoa todeksi. Harva meistä on rautaa.

Olen näemmä laiskistunut blogin päivittämisen suhteen viime aikoina.

Maantieteellinen sijainti on tällä hetkellä Taganga, Kolumbia. Galapagossaarilta kolmella lennolla Santa Martaan, siellä vietin pari päivää lepäillen ja siirtomaakaupunkiin tutustuen. Kaupunki kuitenkin, joten siirryin läheiseen pikkukylään.

Innostuinpa taas sukeltamaan, nyt kun on piiiitkästä aikaa päässyt takaisin lajin pariin. Sukellus on parasta pään tyhjennystä ja meditaatiota. Täällä sitä voi harrastaa köyhtymättä kohtuuttomasti. Pelkkien hupisukellusten sijaan keksin kouluttautua lisää. Huomenna on viimeinen käytännön harjoitus, sen hyväksytysti suorittamalla olen pelastussukeltaja harrastuspuolella.

Galapagossaarilla. Olisin viihtynyt vaikka kuukauden, nyt on kuitenkin aika jatkaa matkaa.

Mahtava paikka, jos on ajatus matkustaa tänne niin menehän ihmeessä!

Mikä mesta! Valkoista hiekkaa ja turkoosi meri. Jättiläiskilpikonnia, iguaaneja ja merileijonia kaikkialla.

Aika on mennyt lähinnä riippumatossa chillaten, välillä jaksanut rannalle asti. Sukeltamassa kävin pari kertaa, kymmeniä haita ja rauskuja aivan kosketusetäisyydellä.

4 viikossa ehti pienen pintaraapaisun tästä valtavasta maasta. Ruoka on todella herkullista, ihmiset mukavia ja maisemat kerrassaan huikeat, Tyyneltämereltä aavikon ja Andien kautta Amazonille! Myös vanhat, alueella vaikuttaneet kulttuurit arkeologisine jäännöksineen tekivät vaikutuksen. Inka, Chimú, Moche ja Chachapoya muutamia mainitakseni.

Tämä pieni Toyota kuljetti mukavasti yli 4000 km parissa viikossa.

Nyt lentokentällä, kohti uusia seikkailuja. Onneksi lento on myöhässä, ehdin lähettää taskuun unohtuneen avaimen taksilla hotellille.

Ajoin 40 rajoitusalueella 79 km/h tutkaan. Kyttä esitteli sakkotaulukkoa, sen mukaan maksettavaa tulisi reilu 700€. Vuokra-autoa palauttaessa olisi maksu edessä, sakko toimitetaan sähköisesti heille. Kysyin, eikö tätä voisi hoitaa tässä paikanpäällä mitenkään. ”Mitä ehdotat”, kysyi kyttä. Mietin muutaman sekunnin, ja sanoin 200 dollaria. Ylinopeus oli sillä kuitattu. Ei edes vituta, lähinnä helpottunut olo. Olisi voinut jäädä kortti siihen + sakot.

Näköjään joka reissulla kehitysmaahan joudun lahjomaan viranomaisia ainakin kerran.

Vuonna 1533 tällä aukioilla teloitettiin espanjalaisten valloittajien toimesta Atahualpa, viimeinen Inkakuningas.

Chachapoyas-kansan kaupunki ja linnoitus yli 1000 vuoden takaa. Vuoren huipulla 3000 metrin korkeudessa.

Kuélapiin voi saapua kahdella tavalla. Joko 10 kilometrin patikka jyrkkää ylämäkeä tai gondolihissi.

On nimeltään kaupunki, sekä ennen Inkoja alueella vaikuttanut intiaanikansa.

Matka tänne oli kerrassaan mielenkiintoinen ja jännittävä. 12 tuntia ratin takana yhden pysähdyksen taktiikalla.

Eilen näkemieni maanvyöryjen vuoksi osasin odottaa niiden hidastavan matkantekoa myös tänään. Kymmeniä ja kymmeniä isoja maakasoja tiellä, suurimmaksi osaksi oli vain toinen kaista siivottu. Ainakin kolmessa kohdassa oli puolet tien leveydestä kadonnut kokonaan satoja metrejä alas rotkoon. Kyseessä on valtatie, paljon raskasta liikennettä.